Työpaikan asialliset 20-vuotisjuhlat
Käsillä tekeminen on keskittynyt tänä keväänä neulomiseen, kiitos väsymyksen ja olkavamman, mikä ei tietenkään oikeasti estäisi ompelemasta. Ei vain oikein huvita tehdä mitään, kun kokoa on enemmän kuin koskaan ennen.
Nyt on kuitenkin väsättävä jotain päälle pantavaa ensi perjantaiksi, jolloin vietetään koko päivä työpaikan 20-vuotisjuhlaa. Päivä menee asiallisissa merkeissä, ja taidan vain kiskaista päälleni farkkukankaisen kotelomekon. Iltajuhlaan pitää pukeutua "mielikuvitukselliseksi" hahmoksi, tarkoittaa fiktiohenkilöä, ja tämä tulee siitä, että osa kovaäänisimmistä työkavereista on fiksautunut muumimaailmaan. Eilen sitten selvisi, että hekin aikovat vain laittaa juhlakostyymin päälle jotain viitteellistä, Muumimamma pukee essun, eräs on juhla-Pikkumyy jne. Älykäs työkaveri ehdotti taannoin minulle keijun hahmoa, mikä mielestäni onkin XXXL-kokoiselle ja 178-senttiselle oikein sopiva rooli. Nyt vain täytyy miettiä, kuinka täydelliseen naamioitumiseen ryhdyn. Värjäsin pari vaaleansinistä verhoa pinkillä pesukonevärillä oikein sievän violetiksi, Kontista löysin eurolla pinkin plyymin kaulaan ja hopeakimmelteiset ballerinat minulla oli jo valmiina. Siivet väkerrän ehdottomasti plus tietty taikasauvan vilkkuvine valoineen, mutta millaisen mekon tekisin? Vai pitäisikö tyytyä vain mekon päälle kiedottavaan hamoseen?
edit:
Tällaista siis ajattelin

I haven't sewn anything for months, too tired and sore, or actually it isn't fun to make clothes for size XXXL.
Next friday there will be a party at my job. We start with the formal part and I guess I'll wear my sheath dress there. In the evening some of my Muumi-loving colleagues have decided we'll wear a fancy costume. I don't like the idea so very much, but then a friend of mine with the similar kind of sense of humour gave the idea of a fairy. Well, a fairy, a big, fat fairy, an old fairy... Not too bad! Now I just have to make the dress.
edit: the picture of how I planned it





Oikeasti helma ei ole noin pitkä, mutta kyllä sitä silti lyhentää pitää. Tällä tietoa hän laittaa ballerinat eikä helman auttaisi laahata maata. Toistaiseksi kappaleet on vasta harsittu yhteen, tulevalla viikolla fiksailen vielä, silitän saumat auki, laitan vuorin sekä tyllin päällyskankaan ja vuorin väliin. Taakse pitäisi kuulemma sommitella korsetin nauhoitus, koristetarkoitukseen, joten sivusaumaan pitää istuttaa vetoketju.
sivulta, ihan kiva
takaa, vähän kireä, mutta eiköhän saumojen ompelu kiinni ja silitys auki auta asiaa.
Tässä leikkelen ensimmäistä versiota, ja koska tuo lattialla könyäminen alkaa olla polville ja ranteille hupaa, otan kaavat ja kankaat huomenna töihin. Siellä on isoja pöytiä, joihin saa levitettyä kaikkia kerralla esiin ja joiden ääressä mahtuu työskentelmään istuen.


ja tässä liehuke esiin käännettynä
Ehkä tuon liehukkeen sittenkin voisi jättää. Varsinaisessa puvussa se tulee pitsikankaasta, josta tulee myös yläosan päällys ja kyynärtaipeeseen ulottuvat hihat. Kävin eilen katselemassa Eurokankaassa värillisiä pitsejä (keskimäärin 30 € / m, tsiisös), eikä haluamaani tummaruskeaa löytynyt. Harmaa? Valkoinen?